Heippa,
Täällä meillä on vietetty tavalliseen tapaan kotoista viikonloppua. Meille tämä on enemmän tyypillistä kuin kaikenmoiset menot. Usein facebookia lukiessani, tuntuu että muilla tapahtuu koko ajan jotain. Meillä suuri tapahtuma on lauantaina saunan lämmitys tai karkkipussin syöminen karkkipäivänä. Voi kuulostaa tylsältä ja joskus itsekin kaipaisi hieman jotain menoa, mutta toisaalta lasten ehdoilla kuitenkin elämme. Eikä se tarkoita siis kuitenkaan tylsää.:)Niinkuin kaikki lapsiperheelliset tietävät. Kaikkea muuta: tänään olen roskikselta hakenut varmaan sata kertaa pikkuveijarin pois, nostanut vessan lavuaarille kiipeämästä kymmeniä kertoja alas. Syöttänyt, juottanut, lohduttanut, nauranut ja kyllä myös huutanut muutamat kerrat. Ei ole täällä tylsää hetkeä. Nytkin kuuluu itkua lastenhuoneesta. Täytyy mennä katsomaan, kumpi kiusaa ja ketä! Ovi oli mennyt kiinni ja pienempi huusi minua, kun isompi ei tietänkään "osannut" avata ovea. Että näin...
No, kyllä vähän suretti kuulla eräästä tutusta perheestä, joilla on melkein viikonloppu kuin viikonloppu aikuisten menoa ja lapset isovanhemmilla hoidossa. Nyt sitten vietetään laatuaikaa lasten kanssa, kun on tipaton tammikuu. Eipä siinä mitään, meitä on moneen junaan. Tää nyt vaan on mun mielipide, mutta kyllä ihan pienten lasten kanssa olis hyvä omia menoja karsia ja NAUTTIA lasten kanssa elämisestä. Tää menee liian nopeasti ohi. Mutta, tää on vain mun pieni mielipide.
Tässä meidän pikku kiipeilijä leikki isosiskon leluilla, kun toinen oli isän kanssa lumihommissa.
Minä yllätin taas kerran aamulla perheen tuoreella leivällä. Vai onko se enää yllätys. En tiedä, mutta hyvin maittoi.:)
Tuli tehtyä viime viikolla muutama edullinen Greengate löytö. On ne vaan suloisia astioita.
Laitoin myös lastenhuoneeseen kauniiden unien-toivottelu tekstin seinälle. Oli maailman huonoin tarraostos. Jokainen kirjain piti laittaa yksitellen vaikka ideahan on, että ne pitäisi siirtää koko lauseena. On sitten hieman vinksin vonksin.
Muutama kuva vielä.
| Pikku kukkienhoitaja vauhdissa... |
| Siivosin isomman tytön kanssa lastenhuone, todistusaineistoa!! |
Tyttöset ovat kuitenkin suurimman osan ajasta sulassa sovussa, nyt jo tloistensa parhaat ystävät.
Mukavaa alkavaa viikkoa ja olkaa ihania teille rakkaille ihmisille. Älkää odottaka itsellenne jotain, vaan antakaa muille. Siitä tulee huisi fiilis!:DD Hymyjä.
Inkeri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun jätit kommentin