sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Kaunis, ihastuttava Pomp de lux ja Maileg leikkejä

Pitäähän sitä kirjoittaa lastenvaatteista nimeltä Pomp de lux. Ja mitäpä muuta voin todeta, että näille menettää sydämen. Tai niin minulle ainakin tapahtui. Kävin nettisivuilla tilaamassa -70 prossan alessa olevia viime kauden vaatteita tytöille ja tulivat 3-4 päivässä. Vaatteet on hyvin ommeltuja ja kankaatkin ovat ihan hyvälaatuisen oloisia. No, tulevat pesukerrat kertoo laadun ajan myötä. Kauniita malleja. Hinta ja laatu näyttäisivät olevan kohdallaan. Suosittelen. Postikulut Tanskasta olivat ainoa miinus puoli: 15 euroa. Ei ihan yhden vaatten takia kannattaisi tilata. Mutta nämähän ovatkin periaatteessa kotimyynti vaatteita. En tiedä, miten kotimyynnissä tilatuissa vaatteissa postikulut määräytyy.


Nämä haaremihousut ovat ihan mahtavat, istuivat hyvin ja koko vastasi iän mukaista kokoa.
Poseeraus uusissa vaatteissa

Meillä on leikitty Mailegin leluilla ahkerasti viime aikoina. Ne ovat super suosiossa. Nämä leluthan jakavat kovasti mielipiteitä. Ovathan ne aika "kuluneita", kun niitä on melkein blogissa kuin blogissa ja stailatuissa lastenhuoneissa sisustuslehdissä. Silti kivoja lelujahan ne ovat. Meillä ne eivät ole vain lastenhuoneen koristeita, vaan niillä SAA leikkiä. En ymmärrä sellaista, että lastenhuoneessa olisi leluja, joilla ei saa leikkiä. Että ne olisi vain koristeita hyllyllä. Tällaistakin on jossain. Ja mikäs on leikkiessä, kun ovat tukevia puusta ja kankaasta tehtyjä ja pienen käteen tukevampia kuin pienemmät nukkekodin tavarat. Tyttö on leikkinyt mieluusti keittiön pöydän ääressä, kun siinä samalla voi tarkkailla mun puuhia ja jutustella kanssani leikkiin liittyviä juttuja.:))
Leikin välissä piti ihailla tulppaaneja.



Mukavaa alkavaa viikkoa ja pitäkään huolta itsestänne. Tulkaahan taas toistekin blogini ääreen.
Terkuin Inkeri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun jätit kommentin