tiistai 17. syyskuuta 2013

Matkailua keväältä ja kesältä

Hei taas,
Tässä on, vaikka kuinka paljon muisteltavaa keväältä ja kesältä. Niinkuin varmasti kaikilla teillä lukijoillakin. Loma ja kesä on upea asia ja sitä on nyt mukava muistella, kun ollaan jo syksyssä ja alkaa viilentyä. Ajattelin kirjoitella meidän Pariisin matkasta ja Tukholman perinteisestä risteilystä. Josko niistä irtoaisi jotain vinkkejä tai ideoita omiin reissuihinne. Aloitetaan tuosta maagisen iki-ihanasta Pariisista, johon palaan varmasti uudelleen ja uudelleen.:)

Reissu tehtiin tietty ihan omatoimi periaatteella. Varattiin lennot Norwegianilta lähinnä hinnan takia, suoran lennon ja lentojen lähtöaikojen takia. Ensi kerralla maksan mieluusti lennosta vähän enemmän ja käytän toista lentoyhtiötä. arvostan, että lennolla on hyvä asiakaspalvelu. Sitä emme saaneet ko. lentoyhtiöllä. Tosin maisemat olivat hyvät melko selkeän sään vuoksi, mutta sehän onkin lentoyhtiöstä riippumaton asia ;)).

Majoitusta oltiin etsitty ja vatuloitu melkoinen tovi. Olisi helppoa valita hyvä, keskeinen majoitus, jos raha ei ole este. Me tosin emme halunneet maksaa kuollaksemme siitä. Sijainti oli lisäksi tärkeä kriteeri. Mielestäni löysimme ihan ok vaihtoehdon. Hotel Alison lähellä metroasema Madeleinea ja metro/juna-asema Saint-Lazare. Kumpaankin jaksaa kävellä hotlalta:) Saint Lazareen pääsee tietysti myös lentokentältä. Hotelli on hieman kulunut, mutta sijainti hyvä, siivous ja palvelu hyvää. Tässä linkki hotelliin, jos etsii majoitusta http://www.hotelalison.com/gb.html
Pariisin kattoja huoneen ikkunasta
 Me tietenkin miehen kanssa käveltiin paljon sekä teimme juoksulenkkejä sellaisissakin kaupunginosissa, missä ei ole ne perinteisimmät nähtävyydet. Vinkki: vieraaseen kaupunkiin tutustuminen on hienoa tekemällä hyvin varhainen aamujuoksulenkki. Silloin paikalliset kulkevat töihin, katuja siivotaan, kahviloita avataan yms. Pariisilaisista sanotaan, että olisivat töykeitä. En allekirjoita lainkaan. Aamuisilla lenkeillä ihmiset jopa tervehtivät meitä ventovieraita ja muutenkin saimme paljon hymyjä metrossa ja muuallakin. Tietty se on omasta asenteesta kiinni. Kun menee itse hymy korvissa, niin saahan sitä hymyjä takaisinkin.

Mitä on Pariisi ilman ruokaa? Ei mitään. Monenlaisia kokemuksia tietysti on, mutta parasta ovat mielestäni aamulla kahvilassa juuri tuoreet croissantit marmelaadin kera. AH! Kuohuviiniä ja patonkia puistossa. Lounaan voi hoitaa niinkin:). Paras ravintola kuitenkin tällä reissulla oli Chez Papa. http://www.chez-papa.com Pariisista löytyy useampia tämän yrityksen ravintoloita.

Miehen pääruokana ankanrintaa

 ja
söin pääruuaksi talon "hampurilaisen". Itse tehdyn leivän sisällä tuhti maalainen täyte.

Champagne kir royale maistui raikkaalta "jälkiruokana"

Cappuccino riitti minulle jälkiruuaksi jätti-ison pääruuan jälkeen
Ravintola oli kahdessa kerroksessa

 Me söimme kahdeksannessa kaupunginosassa sijaitsevassa. Ravintola oli aivan täynnä, vaikka oli lounasaika. Kolmen ruokalajin ruuat kahdelle talon viinin kera kustansi n.90 euroa. Ihan kohtuuhintainen ja mikä parasta, ruoka oli kielen mukanaan vievää. Palvelu oli iloista ja reipasta, huolimatta siitä, että asiakkaita riitti. Tarjoilija ei kertaakaan kirjoittanut tilaustamme paperiin ja kaikki tuli pöytään, niinkuin olimme tilanneet. Ihailtava muisti:) Käykäähän ihmeessä, jos matkaatte Pariisiin.

Olimme ajatelleet ettemme tällä kertaa kävisi Eiffelillä, kun olisi niin paljon muutakin nähtävää. Mutta magneetin tavoin se veti kuitenkin meidät puoleensa. Se vaan on hieno.


Sacré-Cœurin basilika on Montmartrella, Pariisissa sijaitseva katolinen kirkko ja on kaupungin suosituimpia turistikohteita. Juoksimme sinne varhain aamusta, koska tiesimme että paikka kuhisee päivällä väkeä. Tämä kannatti. Paikka oli yhtä kadunpesijää lukuunottamatta autio. Katselimme koko allamme avautuvaa Pariisia. Paikalle siis kannattaa mennä varhain, jos vain haluaa aistia maisemaa.

Aikainen aamu Montmartrella

Jos mielii käydä kirpputorilla, niin kannattaa suunnata alueelle Le marche aux Puces de Vanves. Hyppää pois metropysäkilla Porte de vanves ja olet 14. kaupunginosassa. Myyntipäivät lauantaisin ja sunnuntaisin. Mukavaa aamupäivän ajankulua, ihmetellen vanhaa tavaraa ja huonekaluja. Väkeä on tungokseen asti. Kiva kokemus, vaikken mitään hankkinutkaan. Tässä alueelta joitakin kuvia:





Île de la Citén saarella, aivan Citén metroaseman vieressä, place Louis Lépinen tuntumassa, löytää jotain korvia huumaavan ja silmiä hivelevän kaunista. Nimittäin kukka-ja lintutorin.
Tori on varmastikin parhaimmillaan kesäaikaan, mutta se on avoinna ympäri vuoden klo 8 - 19. Kukkia voi ihailla ja ostaa joka päivä, mutta lintuja paikalla on ainoastaan sunnuntaisin. Suosittelen paikkaa, mitä ihanin keidas. Sijaitsee lähellä Notre Damea, joten senkin ihastelun voi yhdistää tähän.








Lisäksi alueella oli muutama liike, missä myytiin ihastuttavia pieniä koriste-esineitä sisälle ja ulos.
Canal Saint Martin alkaa Seinestä ja sielläkin voi risteillä.




 Risteilyn jälkeen voi vaikka shoppailla kaikkea kitchiä sisustustavaraa. Joo, tiedän, että maailmamme tuhoutuu juuri tuollaiseen, mutta jollain mielenvikaisella tavalla tulen siitä kauhean hyvälle tuulelle. Jotkut tarvivat timantteja, minä värikästä krääsää. niinkuin sanoin, ohuesti mielenvikaista:DD
Hyviä kauppoja bongasin muutamia ja jotakin tarttui kotiinkin. harmi, että lentokoneeseen ei kauhean isoja ostoksia oikein viitsi viedä...
Tässä joitakin makupaloja ja yritän laittaa oikein osoitteitakin.

Antoine&Lili
95, quai de Valmy
Metro: Jacques Bonsergent/Gare de l'Est


Hieman hintava, mutta lasten vaatteet aivan mieltsin ihgui...

Voi mä olisin niin halunnut noita matkalaukku laatikoita...ja kylttejä...ja lampun.



 IdéCo
19, rue Beaurepaire 
Metro: Goncourt/République/Jacques Bonsergent
Pientä, veikeää, kohtuuhintaista lahja-ja pikkutavaraa.
Melkein ostin puutarhaan...

Pop Market
50, rue Bichat
Metro: Jacques Bonsergent/Château Landon/Colonel Fabien


Hema
Seuraava Heman liike ei ollut äskeisellä alueella, mutta ajattelin kertoa tässä samalla siitä. Kaikkea kotiin, askarteluun, lasten vaatteita, leluja ja meikkejä. Kannattaa käydä. Hinnat eivät päätä huimanneet. Taitaa olla hollantilainen ketju alkuperältään. Tulisipa Suomeenkin. Liikkeitä löytyy eri puolilta Pariisia. Minä satuin sellaiseen, minkä osoite on: Centre Commercial Gare Saint-Lazare, 1 Cour de Rome. Rautatieasemalla siis.

Lapsille suloisia keittiö leluja ja salkkuja


Huomatkaa hintalaput:)
 Tässä vielä muutama otos, pakkomielteeksikin tullut tapa matkoillani. Minun on otettava kuvia tyhjistä tuoleista tai penkeistä. En tiedä, kai niissä on jotain. Kutsuvat istumaan, pysähtymään...
 Pariisissa, jos missä, tietenkin on kuvauksellisia tuoleja. Onhan se kuitenkin tolixien kotimaa.









  Pariisin kadut ja suuri määrä kävelyä(ei missään nimessä ;) korkokengät)saivat voiton minusta, mutta palaan haastamaan tuon kaupungin...


Pariisi ei mahdu tietenkään vajaaseen viikkoon ja onneksi ei! Sinne voi aina palata uudelleen ja rakastua siihen aina ja aina. Ja sitä rakastaessaan rakastuu myös itseensä, kumppaniinsa ja elämään uudelleen ja uudelleen. Ja Pariisi rakastaa sinua. Ja se juuri tekee Pariisista niin ihmeellisen.

Tehtiin myös perus päivä Tukholmassa risteily lasten kanssa. Tässä ehkä joitakin vinkkejä pienten kanssa matkustaville. Päätettiin panostaa risteilyyn, kun itse sen on jo niin monta kertaa kokenut, että haluttiin itsellekin pikku elämystä mukaan.

Reissu tehtiin Sijan Symphonylla. Varattiin hytti Commodore-luokasta. Joka olikin erittäin järkevää, koska hytti on perussettiä tilavampi, joten perheen kesken oli mukavampi matkustaa, kun ei tarvinut sulloutua pieniin tiloihin. 

Commodore hytti ja meidän tytöt
Hintaan sisältyy virvokkeita ja hedelmiä sekä Bon Vivant -erikoisaamiainen. Osassa hyteistä on myös parveke. Commodore lounge -osastolla oma baari sekä saunat. Commodore-emäntä avustaa pöytävarauksissa. Loungessa on päivän mittaan tarjolla pikkupurtavaa, kahvia ja teetä sekä luettavaksi sanoma- ja aikakauslehtiä. Mukava tapa katkaista arki. Hytissä oli tilan jakava verho, mikä oli ihan hyvä, kun lapset olivat nukahtaneet, niin meidän valvominen ei häirinnyt lapsia.



Lasten nukahdettua, oli mukava juoda lasilliset kuoharia, mikä sekin kuului matkan hintaan.
Ennen tosi hyvää aamupalaa, joka tarjoiltiin rauhallisemmassa ravintolassa, käytiin kannella haistelemassa meri-ilmaa ja ihastelemassa kaunista saaristoa. 

Lisää kuvateksti





Tukholmassa emme halunneet lasten kanssa mennä shoppailemaan, vaan lenkkeiltiin Käknästornetille. Lainattiin toiset rattaat laivalta ja houkuteltiin isompikin istumaan, niin päästiin hiukan vauhdikkaammin. Takaisinpäin tultaessa ihailtiin hevosia ja leikittiin leikkipuistossa, jonka jälkeen palattiin jo laivalle ja mentiin saunaosastolle polskimaan. Kaikin puolin kiva reissu.

Mukavaa viikon jatkoa kaikille. Voikaahan hyvin.:)
Inkeri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun jätit kommentin